Syömisen jälkeen otettiin lautta meidän puolelta kaupunkia, eli Hongkongin saarelta, kohti Kowloonia. Hypättiin söpöön lauttaan, joka kustansi n.25 senttiä. Kowloonin puolella turisteja näkyy jotenkin paljon enemmän ja muutenkin meininki on aika ruuhkaista verrattuna meidän Wan Chaihin. Kaupustelijoita näkyi katukuvassa myöskin paljon enemmän. Emme kuitenkaan tarttuneet erinäisiin tarjouksiin Rolexeista, Chaneleista ja mittatilauspuvuista. Kowloonissa käytiin kurkkaamassa Chungking Mansionia, rakennusta, joka pitää sisällään kymmeniä kauppoja, ruokakauppoja, rahanvaihtopisteitä, hotelleja ja hostelleia. Käytiin myös puistossa katsomassa flamingoja. Illalla suuntasimme vielä läheiseen malesialais-singaporelaiseen ravintolaan, jossa saimme myös hetken odotella ennen kuin pöytä vapautui. Ruoka oli kuitenkin herkullista eikä odottelu enää harmittanut, kun pöydässä höyrysivät Chicken Korma, Laksa Seafood Noodles ja Naan-leipä.
Lauantaina lähdettiin taas Kowloonin puolelle. Tällä kertaa mentiin hieman shoppailemaan suurelle markkina-alueelle Mong Kokiin. Ladies' marketilta nimestään huolimatta löytyy naisten vaatteiden lisäksi myös muita juttuja. Markkinoiden vieressä oli sattumalta suuri valokuvausliike ja löydettiin vihdoin filmipaperia polaroid-kameraan. Suomen hintoihin verrattuna saatiin samalla rahalla kolminkertainen määrä paketteja! Koska rinkat ovat jo melko täynnä, ei mitään suuria ostoksia voitu suorittaa. Eemelillä rinkkaan vielä jotakin mahtuisi, mutta painorajoitukset tulevat vastaan. Mulla taas painoa rinkalla on vähemmän, mutta vetoketjut ovat jo nyt aikalailla äärirajoillaan. Illalla lähdettiin vielä kohti Causeway Bayta, jossa väkeä kanssa pyöri paljon, mutta markkinoiden sijasta oli ostoskeskuksia ja hienoja kauppoja. Hypättiin ekaa kertaa ratikkaan, ja päästiin ylemmän kerroksen keulaan maisemia katselemaan. Kamera unohtui Causeway Bayn reissulla asunnolle.
Tänään sunnuntaina ollaan otettu melko rennosti. Pakkaukset piti saada valmiiksi, koska huomenna lähdetään kohti kenttää jo aamusta. Siivoiltiin, tuskasteltiin pakkausten kanssa, katsottiin turhautumisten välissä vähän koneelta Arrested development-sarjaa ja vietiin roskia. Kun kamat oli kasassa, lähdettiin käymään viimeisen illan kunniaksi maailman korkeimmassa baarissa. Ozone bar on Ritz-Carlton -hotellissa ja sijaitsee kerroksessa numero 118! Istuttiin "terassilla", ihailtiin kaupungin valoja ja juotiin yhdet drinkit. Taifuunin jälkeen tänään sateli ensimmäistä kertaa emmekä oikein saaneet maisemista hyviä kuvia, koska ikkunalasit olivat pisaroita täynnä. Ozone oli kyllä ehdottomasti hienoin baari, missä ollaan käyty. Mitään halpoja drinkit eivät todellakaan olleet, joten lähdettiin heti niiden yksien jälkeen. Käytettiin vielä viimeiset Hongkongin dollarin setelit ruokaan. Tällä kertaa herkuteltiin vietnamilais-thaimaalaisessa ravintolassa ja molempien annokset osuivat nappiin.
Tästä tulikin aikamoinen kilometripostaus. Nyt hieman jänskäilee huominen. Toivottavasti ei jätetä tänne vahingossa mitään. Lennetään huomenna siis Singaporen kautta Balille. Vaihtoaikaa meillä on laitettu tosi vähän ja se vähän huolettaa. Onneksi lennot ovat kuitenkin samalla lentoyhtiöllä ja lipulla, joten eiköhän meidät sitten myöhästymisen sattuessa uudelleenreititetä. Nyt pitäisi vaan saada nukuttua. Huomiselle on herätyskelloja laitettu varmaan sata, ettei vahingossa vaan nukuta pommiin!
-Ulu