maanantai 23. syyskuuta 2013

Kuumuutta ja kävelyä

Kipuilun jälkeisinä päivinä ollaan nähty täällä jo aika paljon! Kuumuus on ollut välillä ihan mahdotonta. Ilmeisesti taifuunin tulo oli aiheuttanut painostavan ilman, sillä välillä piti pysähtyä ihan vaan hengähtämään.

Jo kotona olin katsonut, että Hongkongissa vietetään keskisyksyn juhlaa ja tiedossa olisi kaikennäköistä tapahtumaa.Lentokentällä meille lyötiin käteen esitteitä ja karttoja juhlan tapahtumista. Olihan sitä pakko käydä katsomassa miten täällä oikein tällaisia juhlapäiviä vietetään!







Käytiin Victoria Peakilla eli Hongkongin saaren korkealla kukkulalla.Sinne mentiin tramilla hyvin jyrkkää rinnettä pitkin. Korkealle oli rakennettu iso rakennus, jossa oli näköalatasanne, kauppoja sekä ruokapaikkoja. Syötiin siellä ja Eemeli ehdotti, että käveltäisiin takaisin. Ja niinhän me tehtiin.... Oli kyllä ihan mielenkiintoista kävellä jyrkkiä teitä pitkin täydessä hiljaisuudessa viidakkokasvillisuuden ympäröimänä.

















Korkeiden rakennusten väliin on jätetty monia ihania puistoja. Ollaan tutustuttu mm. Hong Kong Parkiin sekä Hong Kong Zoological and botanical Parkiin, josta löytyi myös eläimiä. Hullun näköistä, kun korkeat pilvenpiirtäjät nousevat verheiden puistoalueiden kyljistä.






Sunnuntainen taifuuninvaaran aiheuttama lepopäivä tuli ehkä tarpeeseen, sillä jalat ovat mäkisissä maastoissa olleet koetuksella. Harmi vain, että yksi päivä meidän metrokortista meni hukkaan... Nyt ei kirjoittaminen oikein suju, mutta kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti