JULKAISTU 15.6.2013
Vakuutusten hankkimista tai edes koko asian ajattelemista olemme
tiedostamattamme sekä myös tietoisesti kokoajan lykänneet eteenpäin.
Kyseessä on kuitenkin hyvinkin tärkeä osa matkavalmisteluita, joten
täytyihän siihenkin sitten alkaa oikein kunnolla panostaa. Molemmilla
meistä on voimassa jatkuvat matkavakuutukset, mutta ne kattavat
ainoastaan alle 3kk kestävät matkat. Tuleva maailmanympärysmatkamme
kuitenkin kestää liki neljä kuukautta, joten vakuutusasioita piti ottaa
tarkemmin selvää.
Harva vakuutusyhtiö edes tarjoaa sivuillaan
tarkkaa hintaa pidempien matkojen vakuutuksille. Liki jokaisessa
paikassa pyydettiin ottamaan henkilökohtaisesti yhteyttä toimistoon.
Keskustelupalstat ovat pullollaan jos jonkinlaista tietoa asiasta, mutta
osa tiedoista ovat auttamattomasti vanhentuneita. Eri vakuutusyhtiöillä
näyttää olevan hinnoissaan melko jäätäviä eroja, mutta löytyy eroja
myös vakuutusten kattavuudessa.
Meidän aikeinamme ei ole harrastaa
super-extremelajeja, mutta kuitenkin haluaisimme pitää mahdollisuuden
myös kokeilla jotakin uutta ilman erinäisiä pelkoja siitä, ettei
vakuutus katakaan mahdollisia vahinkoja. Allekirjoittanut on melkoisen
tapaturma-altis, joten säästyisi varmaan Suomen kamaran läheisiltä
harmaat hiukset, jos vakuutusasiat olisivat reissun ajan hyvällä
tolalla. Myöskin olisi mukavaa, jos vakuutuksen alaisena voisi mennä
helposti hoidettavaksi lähimpään terveyskeskukseen eikä tarvitsisi
menettää hermojaan vakuutussopimuslääkäreitä metsästäessä.
Lähtökohtaisesti
tiedonhaku sai pään vielä aiempaa enemmän pyörälle, joten veikkaan,
että vakuutusasiat jäävät taas hautumaan "hetkeksi". Pian on otettava
kyllä itseään niskasta kiinni ja lähdettävä ottamaan yhteyttä eri
vakuutusyhtiöihin. Jos jollakulla on joitakin hyviä vinkkejä, niin ne
otetaan ilomielin vastaan!
-Ulu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti