Tulevana syksynä meidän matkatiimiä vastaan tulee varmasti useampi kärhämä, kommellus ja kenties myös kunnon riita. Kuten jossain aikaisemmassa postauksessa olenkin jo kertonut, olemme me ihmisinä melko erilaisia. Ulu hermoilee, Eemeli on hiljaa, Ulu räyhää, Eemeli mököttää jne. Onneksi meillä on yhdessä matkustamisesta jo aika paljon kokemusta, toki 4kk tien päällä vie aiemmat lomareissut ihan uudelle levelille. Ajattelin viedä teidät pienelle matkalla esitellen kuvien muodossa meijän aikasempia (yhteisiä) ulkomaan matkoja. Osa kuvista on kyllä aika järkyttäviä, mutta semmosia ne aidot kuvat usein tahtovat olla....
Meidän yhdessä tekemämme matkat saivat alkunsa Tukholman reissulla kesällä 2010, eli samana vuonna, kun molemmat meistä pääsimme ylioppilaiksi. Majoituimme hostelliin vanhassa kaupungissa, ja saimme huoneeksemme aivan ihanan huoneen ullakolta, josta oli näkymät suoraan merelle.
Seuraava
reissu koitti saman vuoden joulukuussa, kun lähdimme Saksaan
Berliiniin. Eemeli on tosin vissiin unohtanut tämän matkan kokonaan,
sillä kysyi juuri viime viikolla, oonko ikinä ollut Saksassa. Saksaan
lähdettiin silloin, kun mä asuin vielä Turussa ja Eemeli oli sitten heti
tammikuussa aloittamassa armeijan. Berliinin lisäksi oltiin vähän aikaa
myös Bremenissä. Mieleen jäivät ainakin lukuiset joulutorit,
braatwursit ja kylmät varpaat.

Eemelin armeija muuttuikin odotetusta puolesta vuodesta koko vuoden hommaksi, ja päätettiin jo hyvissä ajoin, että johonkin lähdetään sitten, kun vapaus koittaa tammikuussa 2012. Kohde valikoitui melko pitkälti sen eksoottisuuden, hinnan ja lämpötilan yhteisvaikutuksesta. Meitä kutsui siis Gambia. Eemeli, joka ei kuulemma koskaan pala, paloi ja mulle tuli ihan järkyttävät hyttysenpuremapaukamat keskelle naamaa ja jalkoihin. Kyseessä oli ennen kaikkea rentoutumisloma.
Seuraava
yhdessä tehty matka oli Kreikan Santorinille viime vuoden lopulla.
Alunperin tarkoitus oli mennä saarihyppelylle, mutta aika ja
viitseliäisyys tuli vastaan, joten Kreikan matkasta tulikin ennemminkin
kunnon rantaloma. Säät suosivat meitä todella hyvin, ja ruoka oli
herkullista.

Oho ja viimeisin meinas multa kokonaan unohtua! Viime vuoden loppusyksystä käytiin tosiaan Liverpoolissa. Eemelin lempparijalkapallojoukkue on Liverpool FC, joten tästä syystä tämmöinen ehkä hieman erikoinen kohde. Mäkin kävin yhden pelin katsomassa, ja olihan siellä pikkasen eri meininki kuin esimerkiksi Pirkkalan keskuskentällä. Eemeli kävi vielä katsomassa toisenkin pelin, jonka aikana minä pääasiassa shoppailin. Liverpool yllätti tosi kivana ja siistinä kaupunkina!

Tuli kyllä hieman matkakuume nyt!
-Ulu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti