Heipat Uudelle-Seelannille

Nyt ollaan vikaa iltaa viettämässä Aucklandissa ja odotellaan vielä viimeisiä pyykkejä kuivausrummusta, että päästään kunnolla pakkaan. Aucklandin aika meni nopeasti, mutta ihan hyvin ehdittiin tässä keskustan alueella kierrellä ja nukkua vähän univelkoja pois. Vaikka täällä hostellissa onkin kaikki keittiömahdollisuudet ollut tarjolla, ollaan oltu laiskoja ja syöty ulkona. Eilen syötiin lammasta, tänään lounaana simpukoita ja fish&chipsejä. Äsken haettiin vielä illalliseksi kebabit.

Aamulla meillä on hyvin aikainen lähtö kohti Fijiä. Lento ei kestä kovinkaan kauaa, mutta ilmaston pitäisi olla aika pitkälti erilainen. Hypätään lauantaina veneeseen kohti Yasawa-saaria, ollaan ostettu kolmen viikon combo, joka sisältää kuljetukset eri saarten välillä ja majoitukset saarten resorteissa. Ihan Suomen mittapuulla resortit eivät ehkä ole korkeinta luokkaa, sillä joissakin sähköt toimivat vain muutaman tunnin päivässä ja lämmintä vettä ei ole. On siis hyvinkin mahdollista, että myös blogikirjoituksille tulee pidempi tauko. Näiden hulinaviikkojen jälkeen on kyllä kiva päästä rentoutumaan saarille ilman sen kummempia ohjelmia, samaan aikaan on vähän haikea jättää Uusi-Seelanti taakse. Mutta maailmanympärimatkaan kuuluu kohteiden vaihto! Tähänastisista kohteistamme jokaikinen on ollut aivan erilainen ja luulen, että tämä jatkuu myös Fijillä. Jos meistä ei kuulu 25 päivään, olemme luultavasti makoilemassa riippumatossa tai pulikoimassa turkoosissa meressä, kuulemisiin!

Loppupäivät auton kyydissä

Nyt on jo rakkaaksi tullut auto palautettu vuokrafirmaan. Kaikki meni auton kanssa mainiosti eikä mitään sen kummempia kommelluksia onneksi sattunut. Vähän mietitytti auton kunto, kun päädyimme halvimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. otettiin kuitenkin kaiken kattava vakuutus ihan vain kaiken varalta. Kaikki kolhut ja lommot olisivat menneet vakuutuksen piikkiin. Vakuutukseen kuului myös pikniksetti sekä navigaattori, josta löytyi myös suomenkielinen opastus. Ilman navigaattoria ei kyllä oltais moneen paikkaan selvitty, vaikka välillä mentiin opastuksenkin kera hyvin erikoisia reittejä.

Viimeiset päivät autolla kuluivat siis pohjoissaaren puolella. Päätettiin jäädä lauttamatkan jälkeen yöksi Wellingtonin lähelle. Otettiin ilta rennosti, pestiin pyykkiä ja tehtiin ruokaa. Lauantaiaamuna käytiin Wellingtonin ja samalla myös koko Uuden-Seelannin isoimmassa museossa Te Papassa. Museo piti sisällään monenmonta näyttelyä ja oli mielenkiintoisen lisäksi ilmainen! Vain joihinkin näyttelyihin ja juttuihin oli sisäänpääsymaksu. Aikaa saatiin Te Papassa kulumaan kolmisen tuntia, jonka jälkeen ajoimme parin tunnin päässä sijaitsevaan Wanganuin pikkukaupunkiin, jossa olikin jo kaikki paikat kiinni. Porhalsimme siitä sitten vielä vähän pohjoiseen päin Ohakuneen, joka on yksi suosituimmista pohjoissaaren laskettelukaupungeista. Vuorenrinteet olivat laskettelijoille vastikää suljettu, mutta kaupungista löytyi kuitenkin hyvä ruokapaikka, josta saimme herkulliset pihvit ja ribsit.

Loppupäivien ohjelma pohjoissaarilla meni aikalailla uusiksi sään vuoksi. Olimme päättäneet jo ajat sitten vaeltaa suositun reitin Tongariron kansallispuistossa, josta kohoaa Taru Sormusten Herrastakin tuttuja vuoria. Säätila Tongariro Alpine Crossing-reitillä oli kuitenkin perjantaina pohjoissaarelle saapuessamme todella huono, joten päätimme odottaa vähän aikaa ja kulkea reitin sitten vasta sunnuntaina tai maanantaina. Sunnuntaille oli myös luvattu huonoa säätä ja leirintäalueellammekin sanottiin, ettei sinne kannata lähteä. Varattiin kuitenkin kuljetukset maanantaille (vika kokonainainen päivä autolla) reitin
oppupäästä alkupäähän, jotta voisimme sitten heti päätepisteeltä nousta omaan autoon. Maanantaillekin luvattiin vähän huonoa säätä, mutta päätettiin kuitenkin koettaa onneamme. Aamulla viiden aikaan kuljetusfirmaan piti vielä soittaa ja varmistaa kyyti.

En saanut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lähes lainkaan unta ja heti kellon lyötyä viisi, lähdinkin puhelinkoppiin soittamaan. Puhelimesta kuului nauhoitukselta ikävä viesti, jossa sanottiin kyytien olevan päivältä peruttu huonon sään vuoksi. Mieli matalana talsin takaisin autoon ja kerroin Eemelille huonot uutiset. Sää meidän leirintäalueella näytti tosi hyvältä ja alettiin epäillä, oliko kyyti peruttu esimerkiksi siksi, ettei asiakkaita ollut tarpeeksi. Päätettiin ajaa reitin alkupäähän ja kävellä ainakin jonkun matkaa.

Autoja paikalla oli paljon ja muiden firmojen pikkubusseja kulki. Vuoret olivat kuitenkin visusti pilvien peitossa. Päätimme lähteä kävelemään johonkin asti. Kokoajan päätettiin kävellä vähän pitemmälle, vaikka sää alkoikin huonontua ja luntakin tuli. Näimme huipun, joka oli reitin korkein piste ja sovittiin kävelevämme ainakin sinne asti. Nousut olivat aika pahoja ja ylöspäin mentäessa tuuli nousi erittäin rajuksi. Tässä vaiheessa aloimme ymmärtää, miksi kyyti olikaan peruttu. Muitakin ihmisiä kuitenkin vaelsi ja mekin nousimme rinnettä ylöspäin. Muutamien horjahteluiden ja mun kyynelten jälkeen päästiin ylös, josta näkikin vähän paremmin vuoria ja maisemia. Tässä vaiheessa mua kuitenkin pelotti niin paljon, etten enää halunnut nousta muutamaa kymmentä metriä korkeammalle huipulle, joka olisi ollut koko reitin korkein piste 1886 metrissä. Tuuli ja kylmyys olivat kovia, ja hanskat sekä pipo olisivat olleet ihan kivoja. Tämä oli reitin puoliväli, mutta koska meillä ei ollut kyytiä loppupäässä varattuna, käännyimme ympäri ja laskeuduimme takaisin ja vaelsimme autollemme. Loppujen lopuksi meidän reitillemme kilometrejä kertyi noin 18 eli vain muutama koko reittiä vähemmän. Reitti oli jo nyt todella upean näköinen näinkin huonolla säällä ja varmasti aivan mieletön hyvällä ilmalla, jolloin itse vuoriakin olisi näkynyt.

Jalat hieman väsyneinä ajoimme Tongarirosta Waitomossa Caves-nimiseen paikkaan, jossa ehdimme vielä päivän toisiksi viimeiseen kierrokseen kiiltomatoluolaan. Liput paikkaan olivat aika tyyriit, mutta luola oli kyllä upea. Ihan hullua, että moisia luolia vain syntyy pelkästään luonnon voimasta. Luolassa oli nimensä mukaan myös kiiltomatoja, jotka loistivat katossa tähtien tapaan. Kierroksen lopussa istuimme veneessä, joka lipui tunnelissa yllämme monta sataa tuikkivaa kiiltomatoa. Erilaisia luolia tuolla alueella on löydetty jopa 300!

Koska päivässä vielä riitti tunteja ja auton palautus häämötti seuraavana päivänä ajoimme vielä lähemmäksi Aucklandia Huntlyn kylään, jossa nukuimme viimeisen yön autossa. Tänään heräsimme hieman haikeina tietäen, että pian pitää jo tutuksi tullut auto luovuttaa takaisin. Auto oli kerännyt itseensä vähän kaikenlaista 13 päivän aikana, joten olikin hieman hommaa siivota se palautuskuntoon. Ajoimme viimeiset kilometrit Aucklandiin, ja vielä viimeisillä kilometreillä navigaattori päätti tehdä viimeisen temppunsa ja hukata koko reitin ja olla tunnistamatta teitä. Onneksi löysimme kuitenkin takaisin vuokrausfirmaan. Auton luovutettuamme nousimme bussiin ja nyt olemmekin Aucklandissa hostellissa. Varasimme täältä toissapäivänä budjettihuoneen, mutta iloksemme meidät siirrettiinkin isompaan ja mukavampaan huoneeseen omalla kylppärillä. Täällä majaillaan nyt kaksi yötä, kunnes maan vaihto odottaa. Äsken söimme ensimmäistä kertaa lammasta (vaikka täällä on lampaita joka puolella, niitä on harvemmin ravintoloiden listoilla). Ensi yö nukutaan varmasti hyvin oikeassa sängyssä!

Uusi-Seelanti- Eteläsaari

Eteläsaarelle pääsimme yhdentoista aikaan sunnuntaiaamuna. Pictonista päätimme samantien lähteä kohti etelää ja Kaikouran niemenkärkeä.

KAIKOURA
Matka Kaikouraan kulki lähellä eteläsaaren itärannikkoa ja tarjosi meille upeita näkymiä. Aina välillä tie kulki aivan turkoosin meren varrella ja kivikkoinen ranta näytti ihanalta. Kivien lomasta saattoi myös bongata hylkeitä! Toisella puolella tietä kohosi vuoria. Kaikoura oli lämmin ja aurinkoinen, vaikka pelkäsimme eteläsaaren olevan paljon pohjoista kylmempi. Kiertelimme niemenkärkeä autolla ja
kävellen. Ranta oli kaunis ja paikka paikoin hylkeitä oli hyvinkin paljon, välillä piti pelätä ettei vaan vahingossa kävele niitä päin. Illalla majoituimme taas ilmaiselle alueelle, joka sijaitsi aivan meren rannassa. Illalliseksi kokkasimme parit bratwurstit ja nukahdimme aaltojen pauhuntaan. Aamulla aurinko ei enää niin paistanutkaan, joten oli onni, että näimme Kaikouran nimenomaan aurinkoisella säällä. Paikka nousi heti molempien lemppariksi.

HAMNER SPRINGS
Kaikourasta suuntasimme maanantaina etelämmäksi rannikolla, mutta otimme pienen kiertotien Hamner Springsiin, jossa sijaitsi kylpylä. Ulkoilmakylpylän kuumat mineraalialtaat lämmittivät koleasta säästä huolimatta. Ehkäpä saimme aidoista mineraalivesistä jotakin hyötyjä, ainakin olo tuntui reissun jälkeen hieman virkistyneemmältä.

AKAROA
Hamner Springsistä lähdimme ajamaan alaspäin Banks Peninsulalle ja Akaroan kylään. Matka
olikin paljon odotettua pidempi, sillä kartalla lyhyeltä näyttävä tie kiemurtelikin vuoristoa pitkin edestakaisin eikä kovin nopeasti pystynyt ajamaan. Pimeä ehti laskeutua, kun saavuimme seuraavalle leirintäalueelle. Pilkkopimeässä laitoimme pedin ja aloimme nukkumaan.
Aamulla vasta näimme, miltä rannalla sijaitseva alue oikeasti näytti. Harmaus muuttui aamulla sateeksi ja sumuksi. Ajaessamme Akaroaan emme nähneet mitään vuoristoteiden maisemia vaan pelkkää sankkaa vaaleaa sumua joka paikassa. Onneksi mutkaisilla teillä ei liikennettä ollut paljoakaan. Itse Akaroan kylä oli myös täyden harmauden ja sateen peitossa. Olisimme halunneet tutustua kauniiseen Akaroaan, jossa on edelleen nähtävillä vaikutteita Ranskasta. Rantabulevardilla oli croissanteja myyviä kahviloita ja monessa talossa liehuivat Ranskan liput. Tarkoituksenamme oli lähteä kävelyreitille niemenkärkeen, mutta jouduimme perumaan suunnitelmamme, sillä sumussa emme olisi nähneet montaakaan metriä kauemmaksi.
Hyvällä säällä paikassa voi nähdä jopa pikkupingviineitä! Nielimme harmimme ja lähdettiin hyvissä ajoin ajamaan taas etelämmäksi.

MOUNT COOK
Matka Uuden-Seelannin korkeimman vuoren juurelle kesti useamman tunnin. Varauduimme Banks Peninsulan jälkeen pahoihin vuoristoteihin, mutta matka olikin yllättävän tasainen ja helppo. Lähdimme vähän mieli mustana ajamaan, sillä olimme varmoja, että huonon sään takia ei vuorenhuippuja paljoakaan näkyisi. Jossain kohti matkaa pääsimme vuorien suojaan ja pilvet jäivät taakse. Eteemme aukesi kirkkaansininen taivas ja pikkuhiljaa valkoisia vuorenhuippuja alkoi ilmestyä horisonttiin. Suupielet nousivat kun ohitimme aivan turkoosina hohtavan järven, jonka takana nousivat lumihuippuiset vuoret. Pääsimme hyvissä ajoin perille Mount Cook villageen ja parkkeerasimme automme leirintäalueelle vuorten suojaan.

Olimme päättäneet kulkea yhden kolmen-neljän tunnin vaellusreitin lähelle itse Mount Cookin juurta, mutta päätimme jättää vaelluksen aamuun, ettei vaan aurinko ehtisi laskea. Keitimme taas omalla liedellä spagettia, mutta kaasu loppuikin ennen ruuan valmistumista. Pasta maistui nälkäisille kuitenkin myös hyvin al dentenä. Yö oli koko reissumme kylmin, ekaa kertaa kunnolla palelin autossa. Aamulla aurinko kuitenkin lämmitti aamulla ja lähdimme kirkkaassa säässä tallustelemaan kohti laaksoa nimeltä Hooker Valley, jota pidemmälle ei saanut ilman lupaa lainkaan mennä. Reitti oli välillä hieman hankala ja hyppelimme Nikeillämme kiveltä
kivelle virtaavassa purossa. Pian korkein huippu Mount Cook alkoi hallita maisemaa ja reitin päätepisteeltä maisemat olivat kertakaikkisen upeat. Kävelimme (ja hyppelimme) samaa reittiä takaisin ja vastaan tuli vielä meitäkin huonommin varustautuneita vaeltajia. Vastaan tuli varvastossut, korkokengät ja
jotkut aamutossujen näköiset.

Paluumatka pohjoissaarelle oli varattu perjantai-iltapäiväksi ja olimme jo monen sadan kilometrin päässä Pictonista. Päätimme lähteä takaisin kohti pohjoista, vaikka etelämmässäkin olisi vielä ollut paljon nähtävää. Vaelluksen jälkeen loppupäivä menikin ajaessa, nukkumaan päästiin aika myöhään. Sää vaihtui takaisin sateiseksi ja koleaksi melkein heti, kun poistuimme vuoristoalueelta.

NELSON & PICTON
Koleassa ja märässä säässä ei tehnyt lainkaan mieli oleskella pihalla, joten ajoimme Nelsonin kaupunkiin, jonka keskuskadulla pääsimme kävelemään katosten alla. Joimme pikkukaupungissa kupposet kahvia, ostimme muutamat ostokset ja pyörimme ympyrää. Haimme kiinalaista ruokaa ja söimme autossa sateen piiskatessa ikkunoita. Ajoimme vielä Pictoniin, jossa sää muuttui vielä hurjemmaksi, vähän taisi ukkostaakin.
Loppuilta kuluikin sisätiloissa. Leirintäalueen kuuma suihku ja iltatee kuitenkin lämmitti ja saimme hoidettua muutamat jutut koneella. Aamulla jouduimme lähtemään leirintäalueelta jo kymmeneltä (täällä on tällainen käytäntö ilmeisesti kaikkialla, myös hotelleissa), ja kulutimme aikaa autossa ja söimme aamupala/lounaan voileipien muodossa. Tyhjentyneen kaasupullon tilalle löytyi vihdoin paikallisesta rautakaupasta uusi.

Tällä hetkellä istutaan lautassa matkalla takaisin pohjoissaarelle Wellingtoniin. Suunnitelmat viimeisiksi 4 yöksi ovat edelleen melkolailla auki, mutta eiköhän niihinkin pian selvyyttä saada. Varmaa on, että monet uudet seikkailut odottavat.

Uusi-Seelanti- Pohjoissaari

Uuden-Seelannin kamaralla täräytimme keskellä yötä 16. ja 17. päivän välillä. Olimme varanneet lentokenttähotellilta ekan yön, jotta saisimme kunnon unet ennen suurempaa seikkailua, sillä olimme varanneet 12 yöksi pienen matkailuauton. Haimme makeiden yöunien jälkeen auton läheltä lentokenttää ja saimme allemme valkoisen Toyota Estiman, jossa takapenkkien sijaan on muokattava kahden hengen sänky, kylmäboksi, kaasuliesi ja pieni lavuaari. Tiedossa olisi siis 13 päivän roadtrip, jonka puolesta välistä nyt kirjoittelen.

Heti auton saatuamme päätimme lähteä pois kaupungista, sillä Aucklandin kiertelyyn olisi vielä varattu pari päivää auton palauttamisen jälkeen. Ajaminen vaati totuttelua sekä kuskilta että repsikalta. Autoa ajetaan täällä vasemmalla puolen tietä ja ratti täten sijaitsee auton oikealla puolen. Risteyksissä tulee katsoa hassuihin suuntiin ja vilkku tulee sieltä, mistä meillä käynnistyy pyyhkijät.

ROTORUA

Ekaksi kohteeksi valitsimme mukavalla (ei liian pitkällä) etäisyydellä Aucklandista oleva Rotorua, joka on kuuluisa volkaanisista jutuistaan. Koko kaupungissa haisee hieman oudolta, sillä maaperän alapuolelta höyryää paikkapaikoin erilaisia mineraaleja. Heti oli pakko myös testata oma kaasuliesi ja loihdimmekin illalliseksi spagettia. Nukuimme ensimmäisen yön leirintäalueella, jossa pääsi myös lillumaan kuumiin mineraalialtaisiin. Autossa uni maittoi yllättävän mukavasti ja aamulla heräsimme, kun liki kaikki muut olivat leirintäalueelta lähteneet. Kyseessa oli Eemelin synttäripäivä, joka varmasti poikkesi hieman aiemmista. Itse geysireihin ja muihin maaperän alta kupliviin lähteisiin pääsi tutustumaan aika lailla vain erilaisissa maksullisissa puistoissa. Valitsimme niistä yhden ja näimme aitoja kiehuvia lähteitä, kuplivia mutalammikoita ja vettä suihkuavia geysireja. Tuntuu hassulta ajatella, että tuolla Rotoruassa maaperän magma on niin lähellä, että osa kivistäkin ovat sen ansiosta kuumia. Puiston kierrettyämme päätimme vaihtaa maisemaa.

TAUPO

Ajoimme Rotoruasta melko nopeasti Taupo-järvelle ja tutustuimme pikkukaupunkiin. Löysimme ihanan suuren puistoalueen, jossa pääsi uimaan pienelle putoukselle, jonka vesi oli kuumaa. Vesi oli ilmeisesti lähtöisin taas jostakin maan alta. Vesi oli virrassa niin kuumaa, ettei siinä kovin kauaa pystynyt edes olemaan. Päivä oli yllättävän kuuma ja otimme puistossa jopa hieman aurinkoa. Itse kaupunki ei ollut kovinkaan vilkas perjantai-iltanakaan, mutta löysimme sieltä hyvän paikan syödä Eemelin synttäri-illallinen. T-luu pihvin jälkeen oli hyvä suunnata kohti seuraavaa leirintäaluetta, joka tällä kertaa oli ilmainen. Sieltä täältä löytyy Uudesta-Seelannista ilmaisia leirintäpaikkoja, merkitsettömiin paikkoihin ei saa majoittua. Kuten yleensäkin ilmaisissa leirintäpaikoissa, ei täälläkään ollut juoksevaa vettä eikä puuceen lisäksi oikeastaan muitakaan mukavuuksia. Paikka sijaitsi lähellä Huka Fallseja, jonka kävimme nopsaan ennen leiriytymistä katsastamassa. Uni tuli taas autossa hyvin nopeasti.

WELLINGTON

Alussa ajattelimme aikamme riittävän vain pohjoissaaren kiertämiseen, mutta tiet olivatkin hyviä ja välimatkat suhteellisen lyhyitä, joten päätimmekin muuttaa suunnitelmaa ja käydä myös eteläsaarella. Eteläsaarelle pääsee auton kanssa lautalla, joita kulkee useamman kerran päivässä Wellingstonista. Ajoimmekin sitten Taupolta melko pitkän pätkän Wellingtoniin, Uuden-Seelannin pääkaupunkiin. Matka kulki upeissa maisemissa ja näimme ensimmäistä kertaa myös lumihuippuisia vuoria. Matkalla jännitystä aiheutti myös se,että bensa oli vähällä loppua. Aikaisemmin huoltoasemia oli näkynyt tiuhaan tahtiin ja luotimme siihen, että kyllä sieltä matkalta yksi huoltsikka löydy. Onneksi emme jääneet kuitenkaan tielle nimeltä Desert Road vaan ehdimme ajoissa täyttämään tankin. Saatiin samalla myös hyvä opetus. Wellingtoniin pääsimme iltapäivällä lauantaina. Kun saimme automme parkkiin asuntoautoalueelle otimme bussin keskustaan. Lauantai-ilta Wellingtonissa hieman petti meidät. Kaikki paikat olivat kuuden aikaan jo kiinni eikä ihmisiä näkynyt missään. Söimme iltapalamme ja palasimme bussilla ajoissa nukkumaan, sillä aamulla oli aikainen herätys lautalle.

Seuraavana aamuna menimme ennen lautalle nousua täyttämään bensatankkimme, ihan vain varmuuden vuoksi. Autot lastattiin lautalle ja nousimme itse muutaman kerroksen ylöspäin hengailemaan ja katselemaan ikkunoista turkooseja maisemia. Noin kolmen keinuvan tunnin jälkeen olimme eteläsaarella aurinkoisessa Pictonissa.

Still alive!

Huhu huh ja viime kerrasta onkin aivan luvattoman kauan aikaa. Netissä ei paljoa ole yli 10 minuuttia kauempaa oltua viimeiseen pariin viikkoon. Enpä olisi uskonut, että pisimmät netittömät ajat tulisivat Uudessa-Seelannissa. Täällä ollaan kuitenkin jo yli viikko majailtu. Viimeksi kirjoitin Ubudista Balilta, jonka jälkeen olemme ehtineet jo siirtyä Balin eteläiseen kärkeen, lentää yhdeksi yöksi Singaporeen ja sieltä Uuteen-Seelantiin. Jotta tästä päivityksestä ei tulisi aivan liian pitkä, kirjoitan tästä Uudesta-Seelannista vasta seuraavaan tekstiin.

Ajassa on aina välillä kiva palata takaisinpäin ja miettiä, mitä kaikkea sitä onkaan tullut koettua. Balin Ubudissa vietimme siis yhteensä 5 päivää, jonka jälkeen menimme taksilla Balin eteläkärkeen Uluwatuun. Ubudissa majailimme kaksi viimeistä yötä hyvin alkeellisessa ja halvassa majapaikassa, jotta pääsimme sitten hiemaan kalliimpaan hotelliin kahdeksi viimeiseksi yöksi Indonesiassa. Uluwatussa meillä oli oma villa, jossa oli mm. kolme erilaista suihkua, kylpyamme ja oma piha uima-altaalla. Aamiainen tilattiin illalla ja tuotiin huoneeseen sovittuna kellonaikana. Viimeisinä Indonesian päivinä oli ihana rentoutua ja valmistautua seuraavaan paikkaan. Ainoa miinus hienossa majoituksessamme oli sijainti, sillä kaikki oli aika kaukana.

Vuokrasimme hotellilta skootterin, jotta pääsimme näkemään Uluwatun helmet eli temppelin ja muutamat rannat. Liikenne oli paljon vilkkaampaa kuin Nusa Lembonganilla, mutta hienosti Eemeli taas selvisi. Skootteri oli meillä vain päivän, mutta meillä ehti loppua bensa kesken matkan. Ilmeisesti tankki ei ollutkaan täysi vuokrauksen alkaessa(mittarikin oli rikki). Siinä me sitten seisottiin tien varressa vähän hölmistyneenä, kunnes superkiltti poika tuli meitä auttamaan. Poika ei puhunut lainkaan englantia, mutta ymmärsi ongelmamme ja lähti hakemaan meille pullollisen bensaa. Kyllä taas tuli huomattua balilaisten ystävällisyys!

Uluwatussa tuli siis käytyä aika pikaisesta eikä siitä ehkä jäänyt niin mainioita muistoja kuin aiemmista paikoista Balilla. Pyrimme pääasiassa ottamaan nuo päivät iisisti, sillä matkustaminen paikasta toiseen on aina jollakin tavalla rankkaa ja tiesimme, että tiedossa olisi tehovuorokausi Singaporessa ja sen jälkeen heti hieman erilainen loma Uuden-Seelannin suunnalla. 15. päivä hyvästelimme Balin saaren ja oman villamme.

Singaporeen laskeuduimme hieman ennen neljää. Päädyimme kaupungissa hyvin turistimaiseen ratkaisuun, koska aikaa oli vähän ja näkemistä paljon. Ostimme siis liput hop on/hop off -turistibussiin, joka kiersi kaupunkia ympäri ja  ohitti liki jokaisen kuuluisan nähtävyyden. Singapore Airlinesilla saimme liput vielä erittäin hyvällä alennuksella, joten muut kulkuneuvot jäivät hintansakin puolesta kakkosiksi.

Singapore vaikutti erittäin mukavalta kaupungilta ja siellä olisi voinut viettää paljon enemmän aikaa. Kaupunki oli kovin siisti, liikenne hallittua ja joukkoliikenteen avuin pääsi joka paikkaan nopeasti. Metrolla pääsimme lentokentältä kaupunkiin ja jo metrossa väestön monimuotoisuus näkyi hyvin. Ihmiset puhuivat monia eri kieliä. Kaupungin pääkatu Ochard road oli näkemisen arvoinen. Ostoskeskukset olivat täynnä merkkiliikkeitä (joihin emme kajonneet) ja kadulla oli illallakin paljon väkeä. Linnut pitivät kadulla aivan kummallista ja hyvin kovaa ääntä. Söimme ruoan kalaravintolassa, jossa Eemeli sai eteensä muhkean pannun täynnä mereneläviä.

Yö Singaporessa nukuttiin jossain hotellissa, jonka olimme edellisenä päivänä varanneet. Lähtö oli aikaisin aamulla ja kaupungin pimeät kadut olivat aamukuuden aikaan hyvin hiljaiset. Singaporen lentokentältä nousimme taas koneeseen kohti Aucklandia. Singapore Airlinesin siivin saavuimme yhdeksää tuntia myöhemmin keskellä yötä pimeään ja viileään Uuteen-Seelantiin. Seikkailut täällä tuleekin sitten vasta seuraavaan päivitykseen.....