Viimeiset päivät autolla kuluivat siis pohjoissaaren puolella. Päätettiin jäädä lauttamatkan jälkeen yöksi Wellingtonin lähelle. Otettiin ilta rennosti, pestiin pyykkiä ja tehtiin ruokaa. Lauantaiaamuna käytiin Wellingtonin ja samalla myös koko Uuden-Seelannin isoimmassa museossa Te Papassa. Museo piti sisällään monenmonta näyttelyä ja oli mielenkiintoisen lisäksi ilmainen! Vain joihinkin näyttelyihin ja juttuihin oli sisäänpääsymaksu. Aikaa saatiin Te Papassa kulumaan kolmisen tuntia, jonka jälkeen ajoimme parin tunnin päässä sijaitsevaan Wanganuin pikkukaupunkiin, jossa olikin jo kaikki paikat kiinni. Porhalsimme siitä sitten vielä vähän pohjoiseen päin Ohakuneen, joka on yksi suosituimmista pohjoissaaren laskettelukaupungeista. Vuorenrinteet olivat laskettelijoille vastikää suljettu, mutta kaupungista löytyi kuitenkin hyvä ruokapaikka, josta saimme herkulliset pihvit ja ribsit.
Loppupäivien ohjelma pohjoissaarilla meni aikalailla uusiksi sään vuoksi. Olimme päättäneet jo ajat sitten vaeltaa suositun reitin Tongariron kansallispuistossa, josta kohoaa Taru Sormusten Herrastakin tuttuja vuoria. Säätila Tongariro Alpine Crossing-reitillä oli kuitenkin perjantaina pohjoissaarelle saapuessamme todella huono, joten päätimme odottaa vähän aikaa ja kulkea reitin sitten vasta sunnuntaina tai maanantaina. Sunnuntaille oli myös luvattu huonoa säätä ja leirintäalueellammekin sanottiin, ettei sinne kannata lähteä. Varattiin kuitenkin kuljetukset maanantaille (vika kokonainainen päivä autolla) reitin
oppupäästä alkupäähän, jotta voisimme sitten heti päätepisteeltä nousta omaan autoon. Maanantaillekin luvattiin vähän huonoa säätä, mutta päätettiin kuitenkin koettaa onneamme. Aamulla viiden aikaan kuljetusfirmaan piti vielä soittaa ja varmistaa kyyti.
En saanut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lähes lainkaan unta ja heti kellon lyötyä viisi, lähdinkin puhelinkoppiin soittamaan. Puhelimesta kuului nauhoitukselta ikävä viesti, jossa sanottiin kyytien olevan päivältä peruttu huonon sään vuoksi. Mieli matalana talsin takaisin autoon ja kerroin Eemelille huonot uutiset. Sää meidän leirintäalueella näytti tosi hyvältä ja alettiin epäillä, oliko kyyti peruttu esimerkiksi siksi, ettei asiakkaita ollut tarpeeksi. Päätettiin ajaa reitin alkupäähän ja kävellä ainakin jonkun matkaa.
Autoja paikalla oli paljon ja muiden firmojen pikkubusseja kulki. Vuoret olivat kuitenkin visusti pilvien peitossa. Päätimme lähteä kävelemään johonkin asti. Kokoajan päätettiin kävellä vähän pitemmälle, vaikka sää alkoikin huonontua ja luntakin tuli. Näimme huipun, joka oli reitin korkein piste ja sovittiin kävelevämme ainakin sinne asti. Nousut olivat aika pahoja ja ylöspäin mentäessa tuuli nousi erittäin rajuksi. Tässä vaiheessa aloimme ymmärtää, miksi kyyti olikaan peruttu. Muitakin ihmisiä kuitenkin vaelsi ja mekin nousimme rinnettä ylöspäin. Muutamien horjahteluiden ja mun kyynelten jälkeen päästiin ylös, josta näkikin vähän paremmin vuoria ja maisemia. Tässä vaiheessa mua kuitenkin pelotti niin paljon, etten enää halunnut nousta muutamaa kymmentä metriä korkeammalle huipulle, joka olisi ollut koko reitin korkein piste 1886 metrissä. Tuuli ja kylmyys olivat kovia, ja hanskat sekä pipo olisivat olleet ihan kivoja. Tämä oli reitin puoliväli, mutta koska meillä ei ollut kyytiä loppupäässä varattuna, käännyimme ympäri ja laskeuduimme takaisin ja vaelsimme autollemme. Loppujen lopuksi meidän reitillemme kilometrejä kertyi noin 18 eli vain muutama koko reittiä vähemmän. Reitti oli jo nyt todella upean näköinen näinkin huonolla säällä ja varmasti aivan mieletön hyvällä ilmalla, jolloin itse vuoriakin olisi näkynyt.
Jalat hieman väsyneinä ajoimme Tongarirosta Waitomossa Caves-nimiseen paikkaan, jossa ehdimme vielä päivän toisiksi viimeiseen kierrokseen kiiltomatoluolaan. Liput paikkaan olivat aika tyyriit, mutta luola oli kyllä upea. Ihan hullua, että moisia luolia vain syntyy pelkästään luonnon voimasta. Luolassa oli nimensä mukaan myös kiiltomatoja, jotka loistivat katossa tähtien tapaan. Kierroksen lopussa istuimme veneessä, joka lipui tunnelissa yllämme monta sataa tuikkivaa kiiltomatoa. Erilaisia luolia tuolla alueella on löydetty jopa 300!
Koska päivässä vielä riitti tunteja ja auton palautus häämötti seuraavana päivänä ajoimme vielä lähemmäksi Aucklandia Huntlyn kylään, jossa nukuimme viimeisen yön autossa. Tänään heräsimme hieman haikeina tietäen, että pian pitää jo tutuksi tullut auto luovuttaa takaisin. Auto oli kerännyt itseensä vähän kaikenlaista 13 päivän aikana, joten olikin hieman hommaa siivota se palautuskuntoon. Ajoimme viimeiset kilometrit Aucklandiin, ja vielä viimeisillä kilometreillä navigaattori päätti tehdä viimeisen temppunsa ja hukata koko reitin ja olla tunnistamatta teitä. Onneksi löysimme kuitenkin takaisin vuokrausfirmaan. Auton luovutettuamme nousimme bussiin ja nyt olemmekin Aucklandissa hostellissa. Varasimme täältä toissapäivänä budjettihuoneen, mutta iloksemme meidät siirrettiinkin isompaan ja mukavampaan huoneeseen omalla kylppärillä. Täällä majaillaan nyt kaksi yötä, kunnes maan vaihto odottaa. Äsken söimme ensimmäistä kertaa lammasta (vaikka täällä on lampaita joka puolella, niitä on harvemmin ravintoloiden listoilla). Ensi yö nukutaan varmasti hyvin oikeassa sängyssä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti