Lembonganin rannasta hyppäsimme lava-auton lavalle ja meidät kuljetettiin majoituspaikkaamme nimeltä The Akah Cottages. Heti ensivaikutelma paikasta oli erittäin positiivinen. "Mökkimme* on uusi ja siisti. Kokonaisuudessaan näitä mökkejä on vain kolme. Henkilökunta on erittäin sympaattista. Aamupala tuodaan omalle terassille ja pyyhkeet taitellaan päivittäin uusiin muotoihin. Tänään meitä odotti rannalta tullessamme sängyllä kaksi pyyhehyljettä. Ekana iltana istuimme iltaa tuossa omalla terassilla ja meille tuotiin terassille ihan muuten vaan paistettua banaania.
Vuokrattiin oma skootteri, jolla ollaankin melkeimpä koko saari kierrettuy. Mutkittelevat kujat, huonokuntoiset tiet ja vasemmanpuoleinen liikenne tuo ajamiseen hieman haastetta, mutta hyvin Eemeli on selvinnyt. Itse olen toiminut "kartanlukijana"(kartta repesi heti ekana päivänä) kyydissä. Suomessa olematon suuntavaistoni on täällä toiminut melko hyvin, mitä nyt kerran löysimme itsemme aivan toiselta puolelta saarta kuin oli tarkoitus...
Skootteriajeluiden lisäksi ollaan nautittu kauniista saaresta. Saaren reuna on monilta osin lohkareinen ja aallot ovat jättäneet välillä myös kummallisia jälkiä. Lähellä majoitustamme sijaitsee ranta nimeltään Dream Beach, joka todella näyttää unelmien rannalta! Tänään Dream Beachin aallot näyttivät tosi suurilta ja meidän teki mieli uida, joten lähdimme kohti Mushroom Baytä. Tämä sienilahti on vähän suojaisammassa paikkaa ja siellä saimmekin uitua. Rannassa mieleemme tuli kysäistä snorklausmatkojen hintoja. Mukana rahaa oli vain 350 000 Indonesian rupiaa (n.26e), mutta pienen neuvottelun jälkeen olimmekin jo omassa veneessa oman kuskin kanssa, joka lähti kohti kolmea snorklailupaikkaa. Paikat olivat eri puolilla saarta ja tulikin siinä sitten samalla kierrettyä koko saari ympäri. Vesi oli aivan kirkasta, korallit ja kalat olisivat melkein voinut nähdä veden pinnan läpi. Snorklailu oli kivaa ja ehkä hurjinta, mitä olen uskaltanut tehdä. Viimeisellä paikalla virta oli niin kova, että kalojen tutkailu oli hankalaa. Takaisintulomatkalla huomattiin, että aallokko oli melko kova. Vene keinui ja loiskutti vettä päällemme. Onneksi olimme jo valmiiksi märkiä.
Nyt ollaan ihan poikki. Söimme viimeisen illallisen täällä auringonlaskua katsellen. Huomenna suuntaamme takaisin kohti Balin saarta. Tarkoituksenamme on päästä Ubudiin, joka sijaitsee keskemmällä saarta. Toivottavasti huomiseksi aallokko vähän laskee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti